Kesätöihin yhdelle Euroopan parhaista pienpanimoista?

Avoinna on nyt Business Developer (Trainee) paikka Tallinnan Ülemistessä!

Sori Brewing on suomalaisten perustama panimo Tallinnassa. Etsimme kesätöihin ahkeraa Business Developer Traineeta panimollemme Tallinnan Ülemisteen kesälle 2022. Työt alkavat huhti-toukokuussa (sopim. mukaan) tai mahdollisuuksiesi mukaan jo aiemmin. Työt jatkuvat elokuun loppuun ja mielellään myös pidempään. Kerrothan meille, jos sinulla on lisäksi kiinnostusta työskennellä osa-aikaisena opintojen ohella.

Lähetä hakemuksesi 6.3. klo 23.59 mennessä. Pyrimme haastattelemaan hakijat viikoilla 10 ja 11.

Mikä on Sori Brewing?

Sori on toimialamme kärkituotteita valmistava vientivetoinen panimo ja myymme jo yli 20 eri maahan Aasiaa ja Yhdysvaltoja myöten. Firmamme on pieni mutta pippurinen, siksi meidät huomataan myös maailmalla. Sorin asiakkaita Suomessa ovat niin suuret ravintolaketjut kuin yksityiset ravintoloitsijat, K-kauppiaat, S-ryhmä ja Alko.

Haemme harjoittelijaa Business Developmentiin

Haemme nyt suomenkielistä Business Developeria (Trainee) osaksi tiimiämme fokuksena Suomen liiketoiminnan ja myynnin kehittäminen. Työnkuvasi on monipuolinen: pääset osaksi suunnittelemaan myynti- ja markkinointikampanjoita, toteuttamaan viestintää ja tutustut myös työskentelyyn asiakasrajapinnassa. Samalla kehität markkinointikanaviamme ja niiden hyödyntämistä yhdessä tiimin kanssa.

Työskentelet panimomme toimistolla Tallinnan Ülemistessa vähintään kolmena päivänä viikossa ja sopimuksen mukaan voit tehdä näiden päivien lisäksi töitä myös etänä. Odotamme sinulta myös sujuvaa englanninkielen taitoa, sillä se on kansainvälisen tiimimme työskentelykieli. Pidät sekä itsenäisestä työskentelystä että pienessä tiimissä toimimisesta. Lopullinen työnkuva mukautetaan osaamisen ja taitojen mukaan, joten työ soveltuu sekä työuran alussa olevalle kuin jo vähän kokeneemmalle.

Millaista henkilöä haemme?

Odotamme hakijoilta soveltuvia alan opintoja, esimerkiksi kauppatieteiden tai viestinnän kandi- tai maisteriopintoja, tradenomiopintoja tai muuta vastaavaa soveltuvaa työ- tai opiskelukokemusta.

Etsimme innostunutta ja rohkeaa persoonaa, joka ei pelkää tarttua toimeen ja oppia uutta. Haluat toimia organisoidusti ja suunnitelmallisesti, oppia ja kysellä aktiivisesti, sekä olla asiakkaiden kanssa tekemisissä. Olet tarkka ja tehokas, mutta sinulta löytyy ripaus luovuutta. Tarvitset perusosaamisen Googlen Workspace työkaluista kuten tekstinkäsittelystä ja taulukkolaskennasta (Google Docs, Sheets). Eduksi katsomme graafisen suunnittelun taidot ja ohjelmisto-osaamisen esimerkiksi: Canva, Adobe Photoshop sekä muut markkinointityökalut, kuten Mailchimp.

Tarjoamme sinulle:

  • Kasvua ja kehitystä – saat roolin jossa pääset vaikuttamaan ja kehittymään.
  • Merkityksellisyyttä – teet asioita, joiden tulokset näkyvät nopeasti.
  • Asiallinen ja kiva työpaikka – nuorekas tiimi, asianmukainen palkkaus ja työpaikkasi on Tallinnan keskustan kupeessa erinomaisten julkisten yhteyksien varrella

Hakemukseen:

  • Suomeksi vapaamuotoinen hakemuskirje (max A4), (haluamme nähdä, että osaat kirjoittaa innostavaa ja innostunutta tekstiä)
  • Englanniksi vapaavalintainen aiemmin kirjoittamasi teksti (aihe vapaa) tai voit kirjoittaa vapaavalintaiset 1000 sanaa. Huomioimme myös muut todistukset, joilla näemme englannin tason kirjoitetun tekstin osalta.
  • Mahdolliset referenssit, jos olet tehnyt jotain graafisia töitä tai tuottanut sisältöä
  • CV

Työtehtävät (yhdessä tiimin kanssa):

  • Suomen myynti- ja markkinointikampanjoiden suunnittelu ja toteutus
  • Markkinointiviestinnän suunnittelu ja toteutus
  • Asiakaspalvelu ja kontaktointi
  • Liiketoiminnan seuranta, raportointi ja kehitys

Vaatimukset:

  • Sinulla on natiivitasoinen suomi ja englantisi on sujuvaa
  • Käytät sujuvasti Exceliä ja muita työkaluja, myös Google-ympäristössä
  • Soveltuvat aiemmat opinnot tai työkokemus
  • Olet positiivinen ja oma-aloitteinen tekijä, eikä sinulla mene helposti sormi suuhun
  • Olet innostunut niin myynnistä kuin markkinoinnistakin

Eduksi katsotaan:

  • Perusymmärrys oluista, pienpanimoista ja juomakulttuurista
  • Kokemus graafisesta suunnittelusta ja työkaluista (Photoshop, Canva)
  • Kokemus sisällöntuotannosta tai tekstintuotannosta

Lähetä hakemuksesi osoitteeseen career@soribrewing.com (Heikki Uotila, COO) otsikolla Business Developer Trainee. Tarvittaessa voit olla yhteydessä samaan sähköpostiosoitteeseen. Emme voi kiireen vuoksi vastata puhelintiedusteluihin, mutta ongelmatilanteissa voit laittaa sähköpostia samaiseen osoitteeseen. Lähetä hakemuksesi 6.3. klo 23.59 mennessä. Pyrimme haastattelemaan hakijat viikoilla 10 ja 11.